Etusivu » Palvelut » Perintöoikeus » Perinnönjako

Perinnönjako

Perunkirjoituksen jälkeen voidaan tehdä perinnönjako, jossa vainajan omaisuus jaetaan perillisten kesken. Perinnönjako on tehtävä kirjallisesti laissa olevia muotomääräyksiä noudattaen. Kuolinpesän osakkaat voivat sopia perinnönjaon sisällöstä keskenään. Perinnönjaossa kannattaa kuitenkin käyttää asiantuntijaa, joka kertoo eri vaihtoehdoista ja laatii tarvittavat asiakirjat. Perinnönjakoon liittyy useita perintöoikeuden ja verotuksen kannalta huomioitavia asioita. Mikäli kuolinpesässä on esimerkiksi asunto tai kiinteää omaisuutta, voi näihin liittyä yllättäviä veroseuraamuksia, jotka on hyvä ennakoida.

Jokaisella kuolinpesän osakkaalla on oikeus vaatia perinnönjakoa. Jos vainaja on ollut avioliitossa, tulee ennen perinnönjakoa tehdä omaisuuden ositus tai omaisuuden erottelu, mikäli puolisoilla on ollut avioehto. Nämä voidaan tehdä samalla asiakirjalla.

Jos kuolinpesän osakkaat eivät pääse sopimukseen perinnönjaosta, voi kuka tahansa pesän osakkaista hakea pesänselvittäjää ja -jakajaa käräjäoikeudelta.

Laadimme perinnönjakosopimuksia ja neuvomme kattavasti perinnönjakoon liittyvissä kysymyksissä. Toimimme myös pesänselvittäjinä ja -jakajina.

 

KUN TARVITSET OIKEUDELLISTA APUA,
OTA MEIHIN YHTEYTTÄ.

Selvitetään yhdessä, miten voimme auttaa sinua.

SOITA MEILLE

Me kartoitamme tilanteesi. Ensimmäinen yhteydenotto on aina maksuton.

TEEMME TOIMEKSIANTO­SOPIMUKSEN JA RYHDYMME TOIMEEN.

AJAMME ASIASI SINUN ETUSI MUKAAN

Selvitämme aina mahdollisuutesi saada oikeusapua tai
korvausta oikeusturvavakuutuksesta.

PRO LAKI OY

Ajamme asiaasi väsymättä kuin se olisi omamme.

Toimistomme sijaitsee Helsingissä, mutta palvelemme asiakkaitamme monipuolisten etäyhteyksien välityksellä asiakkaan sijainnista riippumatta ympäri Suomea ja maailmanlaajuisesti.

OSOITE

Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 4. krs
00260 Helsinki
Näytä kartalla

puh. 040 964 7760
toimisto@prolaki.fi

YHTEISTYÖSSÄ

Lakiasiaintoimisto Pro Laki Oy ei vastaa tämän sivuston sisällön mahdollisista virheistä eikä niistä aiheutuvista välittömistä eikä välillisistä vahingoista.

Tietosuojaseloste